Jääkiekon U20 MM-kisat 2020 Otteluohjelma & Tulokset (virallinen ja televisiointi)

Jääkiekon nuorten MM-kisojen 2020 kisat otteluohjelma

Jääkiekon U20 MM-kisat alkavat 26.12.2019 ja päättyvät finaaliin 5.1.2020. Suomen nuoret Leijonat (alle 20-vuotiaat) pelasivat jääkiekon nuorten MM-kisoissa 2020 lohkossa A, yhdessä Ruotsin, Slovakian, Kazakstanin ja Sveitsin kanssa.

Avausottelussa Suomen U20 jääkiekon maajoukkue kohtasi Ruotsin (jatkoaikatappio numeroin 2-3) ja Slovakian toisessa ottelussa (murskavoitto 8-1). Kazakstan kaatui 7-1 ja kisat jatkuivat ”valitettavalla” Sveitsi tappiolla. Puolivälierissä USA kaatui kuin kaatuikin tiukasti 1-0 (vahva joukkuesuoritus ja hieno voittomaali). Kanadan kaatoon lähdettiin, mutta pronssipelipaikka sieltä tuli (Suomi hävisi 0-5).

Kisat päättyivät Suomen osalta pronssiotteluun. Kamppailu Ruotsin kanssa pronssista käytiin, valitettavasti tällä kertaa Suomi taipui luvuin 2-3. Kanada luisteli ja laukoi kisojen voittoon. Huippuottelu ja finaali Venäjää vastaan oli vauhdikas ja värikäs. Kolmannen erän puristus Kanadalta ja samanaikaiset hölmöilyt Venäjältä johtivat Kanadan 4-3 voittoon U20 finaalissa.

Lyö vetoa Suomen voitosta tulevissa kisoissa ja lunasta vedonlyöntisivuston tervetulotarjous. Tässä suosittelemamme sivustot:

Jääkiekon nuorten MM 2020 otteluohjelma ja televisiointi (viralliset tv-lähetykset)

Löydät tästä artikkelista virallisen Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM 2020 otteluohjelman ja aikataulun televisiolähetyksiin. Kaikki Suomen ottelut nähdään suorina lähetyksinä.

Tämä on melko harvinaista lätkän nuorten MM-kisoissa sillä yleensä ottelut pelataan rapakon takana ja lähetykset ovat usein yöllä (jälkilähetyksinä televisiosta YLEn kanavilla). Nyt kisat kuitenkin järjestetään Tsekeissä ja ottelut ovat nähtävissä suorana oikein hyvään aikaan.

Sivun laidassa olevasta sisällysluettelosta pääset helposti oikeaan kohtaan tässä Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020 -artikkelissa.

Kilpailut tulevat varmasti olemaan jännittävät
Kaapo Kakko juhli voittomaalia USA:ta vastaan viime vuoden U20 kisoissa (lähde: IIHF)

2020 jääkiekon nuorten MM-kisojen alkusarja aloitetaan perinteisesti tapaninpäivänä 26.12.2019. Suomen joukkue aloittaa pelit kello 20:00 trillerissä veli Ruotsia vastaan.

Kisoja käydään finaaliin asti, joka pelataan 5.1.2010 ja kruunaa uuden maailmanmestarin alle 20-vuotiaiden lätkään. Ketkä pelasivatkaan viime vuoden nuorten lätkän finaalissa? Lue lisää alta.

Alla näet myös TV-ohjelman ja aikataulut. YLE näyttää kaikki nuorten Leijonien ottelut, välierät sekä mitalipelit. Matseja ei voi enää katsoa myös esimerkiksi YouTubesta suorana. Vielä viime vuonna näit YouTubesta kaikki U20 kisojen matsit.

Alkusarja - Jääkiekon MM 2020 otteluohjelma, televisiointi ja tulokset

Jääkiekon nuorten MM-kisat Suomen osalta starttaavat A-lohkossa ja Ruotsia vastaan. Katso tästä kaikki alkusarjan pelipäivät ja ottelut. Päivitämme tuloksien jälkeen tätä sivua (ottelu ja lohkotulokset), joten pidä tämä tallessa.

Kaikki ottelut voi katsoa suorana Yle Areenasta.

Olemme merkanneet ylös peliajat nuorten MM-kisoissa sekä tähdentäneet Suomen ottelut (lihavoidut ottelut):

Torstai 26.12.2019:
Lohko A:
Klo 16:00 Sveitsi – Kazakstan 5-3
Klo 20:00 Ruotsi – Suomi 3-2 (JA)

Lohko B:
Klo 16:00 Tsekki – Venäjä 4-3
Klo 20:00 Kanada – USA 6-4

Perjantai 27.12.2019 :
Lohko A:
Klo 16:00 Slovakia – Kazakstan 3-1

Lohko B:
Klo 20:00 Saksa – USA 3-6

Lauantai 28.12.2019 :
Lohko A:
Klo 16:00 Suomi – Slovakia 8-1
Klo 20:00 Sveitsi – Ruotsi (5-2)

Lohko B:
Klo 16:00 Tsekki – Saksa 3-4
Klo 20:00 Venäjä – Kanada 6-0

Sunnuntai 29.12.2019:
Lohko A:
Klo 16:00 Kazakstan – Suomi 1-7

Lohko B:
Klo 20:00 USA – Venäjä 3-1

Maanantai 30.12.2019:
Lohko A:
Klo 16:00 Kazakstan – Ruotsi 2-6
Klo 20:00 Slovakia – Sveitsi 2-7

Lohko B:
Klo 16:00 Saksa – Kanada 4-1
Klo 20:00 USA – Tsekki 4-3 (JA)

Tiistai 31.12.2019:
Lohko A:
Klo 16:00 Ruotsi – Slovakia 6-2
Klo 20:00 Suomi – Sveitsi 2-5

Lohko B:
Klo 16:00 Venäjä – Saksa 6-1
Klo 20:00 Kanada – Tsekki 7-2

Eli uudenvuodenaattona vielä pelataan, mutta uudenvuodenpäivä on välipäivä kisoissa. Muista tämä: Suomi lähtee kisoihin viime vuoden mestarina – mutta on silti tämän vuoden kisoissa altavastaaja. Lisää tästä osiossa ”Jääkiekon U20 vedonlyönti”.

Alkulohko on Suomelle helpohko ja tärkeää on jatkaa vahvalla suorituksella jatkopeleihin. Eli käytännössä alkulohkossa Nuorten Jääkiekon MM-kisoissa valmistellaan jatkopeleihin hyvää otteluparia.

Viiden joukkueen alkulohkoista selviää neljä puolivälieriin. Lohkon viimeinen pelaa karsintaottelun säilyäkseen niinsanotussa A-sarjassa nuorten Jääkiekon tulevissa MM-kisoissa.

Välierät ja puolivälierät - Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020 otteluohjelma ja televisiointi pudotuspeleihin

Tästä löydät nuorten Jääkiekon MM-kisojen puolivälieräparit, välieräparit sekä niiden tulokset.

Torstai 2.1.2020:
Puolivälierät

Klo 13:30 Sveitsi – Venäjä 1-3

Klo: 16:00 Kanada – Slovakia 6-1

Klo: 18:30 USA – Suomi 0-1

Klo: 21:00 Ruotsi – Tsekki 5-0

Puolivälierät saatiin päätökseen. Suomi jatkoi taistelua ja kisojen isoin yllätys on valmis: Suomi kaataa USA:n hienosti 1-0. Jenkit laitettiin pakettiin Suomen toimesta, muut ennakkosuosikit jatkavat.

Ruotsin voitto Tsekeistä varmisti myös sen, että Suomi kohtaa Kanadan välierissä. Aikataulu ei ole vielä varmistunut otteluun, joka kuitenkin pelataan lauantaina 4.1.2020.

Saksa pelasi myös Kazakstania vastaan 2.1.2020 karsintaottelun. Saksa voitti Kazakstanin luvuin 4-0 ja säilytti paikkansa jääkiekon U20 A-sarjassa.

Lauantai 4.1.2020:
Välierät

Klo: 16:00 Ruotsi – Venäjä 4-5 (JA)

Klo: 20:00 Suomi – Kanada 0-5

Huomaathan että taulukko päivittyy kun kisat etenevät ja IIHF ilmoittaa peliajat otteluihin.

Finaali ja Pronssiottelu - Jääkiekon nuorten MM 2020 kisojen ohjelma

Mitaliottelut nuorten jääkiekon MM-kisoissa pelataan sunnuntaina 5. tammikuuta 2020. Nähdäänkö Suomi finaalissa?

Sunnuntai 5.1.2020:
Pronssiottelu
Klo 16:00 Ruotsi – Suomi 3-2

Finaali
Klo 20:00 Venäjä – Kanada 3-4

Kanadan U20 jääkiekkomaajoukkue kruunattiin kisojen mestariksi! Jälleen näimme aivan huippukisat. Suomella ei tällä kertaa riittänyt rahkeet mitaleille, mutta työjoukkue kuitenkin suoritui ihan mallikkaasti kisoista.

Suomen nuorten U20 MM-joukkue jääkiekon MM-kisoissa 2020

Nuorten joukkueessa on paljon mielenkiintoisia pelaajia
Suomen kapteenisto alla 20-vuotiaiden jääkiekokon MM-kisoissa. (kuva: Leijonat.fi)

Nuorten leijonien, eli u20 2020 kisajoukkue on lyöty lukkooon. Päävalmentaja Raimo Helminen (ensimmäiset jääkiekon nuorten MM-kisat valmentajana) ilmoitti, että NHL tähtiä ei jäädä odottelemaan.

Suomen U20 MM-kisajoukkue jääkiekon MM-kisoissa 2020:

Maalivahdit:

  • Justus Annunen (Kärpät) #30
  • Jasper Patrikainen (Massachussetsin Yliopisto) #31
  • Kari Piiroinen (Windsor, OHL) #1

Puolustajat:

  • Santeri Hatakka (Ilves) #2
  • Mikko Kokkonen (Ilves) #5
  • Toni Utunen (Tappara) #9
  • Kim Nousiainen (Kalpa) #29
  • Lassi Thomson (Ilves) #33 – Kapteeni (C)
  • Peetro Seppälä (KooKoo)
  • Ville Heinola (Rauman Lukko) #4
  • Anttoni Honka (JYP) #3

Hyökkääjät:

  • Eemil Erholtz (Sport) #12
  • Rasmus Kupari (Ontario Reign) #19
  • Lenni Killinen (Ässät) #15
  • Matias Maccelli (Ilves) #20
  • Joonas Oden (KooKoo) #18
  • Mikko Petman (Lukko) #23
  • Patrik Puistola (Tappara) #21
  • Sampo Ranta (Minnesotan Yliopisto) #24
  • Aatu Räty (Kärpät) #34
  • Aku Räty (Kärpät) #35
  • Antti Saarela (Ilves) #25
  • Kristian Tanus (Jukurit) #27

Alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta tähdennettiin ja tiivistettiin vielä 23.12.2019. Näin joukkue sai lopullisen muotonsa (23 pelaajaa, 20+3).

Raimo Helmisellä on myös oma ura todellakin vaakalaudalla nuorien leijonien menestyksen suhteen. Helmisen vaiheikas valmentajaura ei ole trendannut hyvin ja U20 joukkueen johdatus esimerkiksi mitalipeleihin takaisi valmentajantyöt pitkäksi aikaa.

Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020 lohkot, pisteet - viralliset tulokset

Jääkiekon nuorten MM-kisoissa 2020 pelataan kahdessa lohkossa: Lohko A & B. Molemmissa lohkoissa on 5 joukkuetta ja parhaat 4 joukkuetta alkusarjan jälkeen etenevät puolivälieriin.

Löydät alta lohkot, joukkueiden pelatut ottelut, voitot, tappiot, maalieron, pisteet sekä sijoituksen tästä alta.

Päivitämme lohkojen pistetaulukkoa sitä myötä kun jääkiekon U20 MM kisat etenevät. Kisojen viralliset tulokset löydät aina varmasti IHHF:n sivuilta.

Lohko A – Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020

Lohko A:ssa pelaa Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Kazakstan ja Slovakia. Kaikki lohko A:n alkusarjaottelut pelataan Tsekin Trinecissä.

JoukkueOttelutVoitotVoitot
(JA/RL)
Tappiot
(JA/RL)
TappiotMaalit
Tehdyt:Päästetyt
Pisteet
Ruotsi4310020:811
Sveitsi4300119:129
Suomi4201119:107
Slovakia410038:223
Kazakstan400047:210

Lohko B – Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020

Lohko B:n pelit käydään sitten taas Kanadan, USAn, Venäjän, Saksan ja isäntämaa Tsekin välillä.

JoukkueOttelutVoitotVoitot
(JA/RL)
Tappiot
(JA/RL)
TappiotMaalit
Tehdyt:Päästetyt
Pisteet
Kanada4300117:139
USA4210117:138
Venäjä4200216:86
Tsekki4101212:184
Saksa410039:193

Jääkiekon nuorten MM-kisojen vedonlyönti

Vedonlyönti on todella suosittua jääkiekon nuorten MM-kisoissa. Uusia kohteita lisätään joka vuosi ja ottelukohtaiset tarjoukset julkaisemme myös erikseen.

Parhaat vedonlyöntisivustot Jääkiekon alle 20-vuotiaiden kisoihin ja niiden bonukset:

Kisojen yleisimmät veikkauskohteet ovat ottelukohtaisia 1X2 veikkauksia ja tietysti kuka vie mestaruuden. Ennen kisoja (23.12, lähde: Unibet) voittajakertoimet näyttivät tältä:

Näiden kerrointen pohjalta voi veikata voittajaa

Kanada lähtee siis melko selvänä voittajasuosikkina kisoihin. Viime vuoden mestari, kotimaa Suomi lähtee vasta viidentenä tähän laukkaan.

Lyömällä vetoa Suomen puolesta ennen kisoja saat siis reippaat seitsemän euroa takaisin jokaisesta eurosta mitä lyöt vetoa Suomen puolesta mikäli Suomi voittaa.

Julkaisemme kisojen edetässä lisää kertoimia ja tarjouksia.

Maalikuninkuuteen annetaan myös kertoimia jääkiekon U20 vedonlyönnissä, sielläkin muunmaalaiset ovat ennakkosuosikkeja. Vain Suomen Matias Maccelli löytyy 10 ennakkosuosikin joukosta kisoihin lähdettäessä.

Usein kysytyt: Jääkiekon nuorten MM-kisat 2020

Koska jääkiekon U20 MM-kisat pelataan?

Jääkiekon nuorten (U20) MM-kisat pelataan alkaen torstaina 26.12.2019 ja kisat päättyvät finaaliin 5.1.2020.

Missä jääkiekon nuorten MM-kisat pelataan?

Tänä vuonna jääkiekon nuorten (U20) MM-kisat pelataan Tsekeissä. Kisat pelataan usein Yhdysvalloissa tai Kanadassa, joten tämä on Eurooppalaisille faneille hyvä juttu (normaalimmat otteluajat).

Koska Suomi pelaa jääkiekon Nuorten MM-kisoissa?

Suomen ottelut:
– Torstai 26.12.2019 klo 20:00 vs Ruotsi
– Lauantai 28.12.2019 klo 16:00 vs Slovakia
– Sunnuntai 29.12.2019 klo 16:00 vs Kazakstan
– Tiistai 31.12.2019 klo 20:00 vs Sveitsi

Kuka on Suomen jääkiekon nuorten (U20) päävalmentaja?

Raimo Helminen. Ilves-legenda Helminen valmentaa nuorten Leijonien tähtijoukkuetta kisoihin ensimmäistä kertaa. Helmisellä on vaiheikas ura valmentaja ja nähtäväksi jaa miten U20 maajoukkueessa sujuu.

Jääkiekon U20 TV lähetykset. Mistä katsoa nuorten Leijonien ottelut?

Kisat näyttää Suomessa YLE ja näet kaikki ottelut suorina lähetyksinä YLEn kanavilta. Koska ottelut pelataan Tsekeissä tänä vuonna niin otteluajatkin ovat todella suotuisat Eurooppalaisille katsojille. YLEn kanavat ja Areena netissä palvelevat sinua. Otteluita ei enää pysty katsomaan YouTubesta.

Anna arvosana tästä sivusta klikkaamalla tähdistä.

Keskiarvo 5.0 / 5. Arvosanat yhteensä: 4