Suomi – Saksa vedonlyönti kertoimet – EM koripallo etenee välieriin

Suomi vs Saksa vedonlyönti ja kertoimet.

Saksa päihitti Suomen, mutta Suomi eteni silti historialliseen EM pronssiotteluun. Katso täältä Suomi Kreikka kertoimet. Alta voit lukea Saksa ottelun ennakon.

Suomi – Saksa kertoimet povaavat Susijengille vaikeaa iltapuhdetta turnauksen voittajasuosikkia vastaan. Suomi on kuitenkin osoittanut kykynsä etenemällä ensimmäistä kertaa EM-välieriin ja kaatamalla matkalla muun muassa Serbian.

Saksa kampesi tiensä välierään pudottamalla hyvin taistelleen Slovenian. Osviittaa maan vaarallisuudesta saatiin jo alkulohkossa, jossa Saksa ei jättänyt Susijengille jossiteltavaa 91-61 voitollaan.

Suomi – Saksa kertoimet ennustavat Saksan voittoa, mutta nyt Susijengillä on kasvojenpesun ja revanssin paikka. Ottelun lopputulos onkin kaikkea muuta kuin selvä!

Suomi on parantanut peliään alkulohkon lopussa kärsittyjen tappioiden jälkeen ja pudotuspeleissä on nähty täysin eri Susijengi. Välierässä vaaditaan kuitenkin turnauksen paras peli, jotta Saksa voidaan kaataa.

Katso tästä artikkelista parhaat Suomi vs Saksa kertoimet ja parhaat koripallon EM 2025 vedonlyöntibonukset otteluun. Luettavissa on tuttuun tapaan myös Bonuskoodien Suomi vs Saksa vihjeet sekä vedonlyönti ennakko.

Alapuolelta pääset suoraan sinua kiinnostaviin aiheisiin tässä artikkelissa:

Suomi vs Saksa kertoimet - Koripallon EM 2025

EM Koripallon 2025 Suomi vs Saksa kertoimet pitävät lähes varmana saksalaisten etenemistä EM-finaaliin. Suomi on kuitenkin osoittanut sisukkuutensa kaatamalla turnauksen ennakkosuosikki Serbian, joten mikä tahansa on mahdollista myös Saksaa vastaan.

Tällä hetkellä vedonlyönnissä paras Suomi vs Saksa kerroin Susijengin voitolle on 6.25. Kerroin Saksan voitolle puolestaan on vain 1.16.

Suomi – Saksa kertoimet pitävät tasoeroa poikkeuksellisen suurena, mikä on yllättävää tässä vaiheessa turnausta. Susijengi ei varmasti tule luovuttamaan helpolla, vaikka vastus onkin kovin mahdollinen.

Bonuskoodit.com tiimi

Tasoitusveto, jossa Suomi saa eteen 11,5 pistettä maksaa rahat takaisin kertoimella 2.04. Veto osuu jos Suomi voittaa tai häviää maksimissaan 11 pisteellä. Tämä veto on pienempi riskinen kuin Suomen suora voitto ja se on meidän suosikkikerroin EM-välierään.

Me Bonuskoodeilla seuraamme Suomi vs Saksa vedonlyönti kertoimien kehitystä ja listaamme myös kumppaneidemme tarjoavat korotetut kertoimet ottelun alla.

Katso Saksa vs Suomi kertoimet juuri nyt alapuolelta:

SivustoSuomiSaksa
Epicbet5.561.15
Wildz5.501.16
Coolbet6.251.14
StarsPlay5.601.15
Posido6.101.15
Suomi – Saksa voittajakertoimet päivitetty 12.9.2025.

Suomi vs Saksa tasoituksellinen voitto -kertoimet:

SivustoSuomi +11.5Saksa -11.5
Epicbet2.001.81
Wildz1.801.86
Coolbet2.041.82
StarsPlay1.921.84
Posido1.951.85
Kertoimet päivitetty 12.9.2025.

Suomi vs Saksa yli/alle -vedonlyönti:

SivustoYli 180.5Alle 180.5
Coolbet2.091.78
Epicbet2.141.71
Wildz2.001.71
StarsPlay2.021.76
Posido2.101.75
Kertoimet päivitetty 12.9.2025.

Suomi vs Saksa korotetut kertoimet

Korotetut Suomi – Saksa kertoimet ovat tällä hetkellä vähissä. Löysimme otteluun kuitenkin Wildzilta yhdistelmävetoja, joihin on tarjolla korotettuja kertoimia. Huomio näissä kuitenkin se, että vetoja saa sisään vain vähän näihin (5 € per lappu).

em koripallo suomi korotetut kertoimet wildz

Mikäli haluat napata Wildzin korotetut kertoimet, seuraa tätä linkkiä:

Koripallon EM välierä vedonlyönti kertoimet

Koripallon EM-kisojen välierät pelataan 12. Syyskuuta Riian Xiaomi Areenalla. Suomi – Saksa ei suinkaan ole illan ainoa ottelu, vaan toisessa välierässä kohtaavat Kreikka ja Turkki.

Välierien mielenkiintoisin ottelu on tietysti Susijengin matsi, mutta koripallon EM välierä Kreikka vs Turkki vedonlyönti tarjoaa myös jännitystä koripalloa seuraaville faneille.

Suomi vs Saksa vedonlyönti ja bonukset

Suomi Saksa vedonlyöntibonukset.

Suomi vs Saksa vedonlyönti kannattaa ehdottomasti tehdä bonusrahalla höystettynä. Hyödyntämällä bonuksia saat talletuksiesi päälle ylimääräistä pelirahaa.

Pääset siis panostamaan enemmän kasvattamatta omaa riskiäsi. Meidän listaamat vedonlyöntisivustot ovat testattuja ja 100% varmasti luotettavia. Emme esittele lainkaan hämäriä tai liian hankalia vedonlyöntibonuksia.

Epicbet: 100% bonus 200 € saakka

epicbet em koripallo suomi 150% bonus

Epicbet tarjosi Suomen edelliseen EM koripallo vedonlyöntiin uniikin bonuksen. Seuraamme tilannetta ja ilmoitamme tässä heti jos uusi tarjous julkaistaan koripallon EM välierään.

Tällä hetkellä Epicbetillä on saatavilla 100% bonus 200 euroon asti uusille pelaajille.

Toimi näin ja tuplaa talletuksesi Epicbetin EM-koripallo bonuksella:

  1. Siirry tästä Epicbetin kampanjasivulle
  2. Talleta suoraan etusivulta
  3. Aktivoi bonus oman tilin osiolla

Bonusrahassa on ainoastaan 6-kertainen kierrätysvaatimus 1.60 kertoimella. Bonus on voimassa 30-päivää sen lunastamisen jälkeen.

Muut bonukset EM-koripalloon

Esimerkiksi Coolbetin Saksa Suomi vedonlyönti bonus tuplaa ensimmäisen talletuksesi 150 euroon asti. Bonusrahat ovat käytettävissä kaikkiin tunnetuimpiin urheilulajeihin.

Coolbetin vedonlyöntibonukset.

Lunasta veikkausbonus näin:

  1. Klikkaa Coolbetin sivustolle tästä
  2. Klikkaa “Talleta ja pelaa”
  3. Aseta bonuskoodi: COOL150 sille varattuun kenttään
  4. Talleta haluamasi summa (min. 20 €)
  5. Talletuksesi tuplataan heti

Suosittelemme Coolbetin bonusta sen reilujen ehtojen takia. Bonuksen osuus tulee kierrättää vain 6 kertaa ennen kotiutusta minimissään kertoimella 1.50.

Toisena vaihtoehtona Coolbet tarjoaa 50 € pelirahaa vain 10 € talletuksella, eli kyseessä on erittäin harvinainen 400% talletusbonus vedonlyöjille.

Erinomainen Suomi vs Saksa vedonlyöntibonus löytyy myös Epicbetiltä, jossa tarjolla on 100% bonusrahaa aina 200 euroon asti. Bonusta koskee sama 6x kierrätys ja minimikerroin on vain 1.60.

Epicbetin 100% vedonlyöntibonus.

Tuplaa talletuksesi Epicbetin vedonlyönnissä klikkaamalla tästä.

Jos haluat napata vieläkin enemmän bonusrahaa, kannattaa suunnata kumppanillemme StarsPlay Suomi kasinolle. Siellä saat 100% vedonlyöntibonuksen jopa 300 euroon asti. Kierrätys vedonlyönnissä on 16x bonus ja minimikerroin 1.80.

Hyödynnä Koripallon EM 2025 vedonlyönti bonukset

Parhaat koripallon EM 2025 vedonlyönti bonukset ovat tarjolla niille pelaajille, jotka rohkenevat kokeilemaan ja myös vaihtamaan vedonlyöntioperaattoriaan.

Juuri uusille käyttäjille on tarjolla paljon sisäänheittobonuksia, jotka voivat olla todellakin rahanarvoisia. Siksi kannattaa etsiä uusi pelisivusto, jossa et ole vielä hyödyntänyt tervetuliaisbonusta.

Löydät kattavan listan luotettavia pelipaikkoja alapuolelta:

Vedonlyönti
Ilmaisvedot
Riskittömät vedot
  • Maksimibonus 50 €, talletus kierrätettävä 3x
  • Voittaessasi riskittömällä vedolla saat voitot panoksen kera
  • Häviön tapauksessa panos palautetaan
  • Ei käytettävissä livevetoihin, K18, verovapaa

Bonusehdot

BONUS Jopa 50 € riskitön veto

ILMAISKIERROSTA -

  • Ota Winz tarjoama sporttibonus
  • 100% riskitön veto 50 € saakka
  • Kokeile myös kasinoa
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Tee vähintään 10 € talletus, aktivoi vedonlyönnin bonus profiilissasi
  • Kierrätysvaatimus on 6x (bonus)
  • Bonus kierrätettävä väh. 1.60 yksittäis- tai yhdistelmävedoilla
  • K18, Verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Nyt Epicbetiltä hyvä sporttibonus
  • Tuplaa ensitalletus, kierrätys vain 6x
  • Parhaat kohteet ja iso pelivalikoima
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Etu voidaan lunastaa vain ensitalletuksen yhteydessä
  • Kierrätysvaatimus 6x (talletus+bonus), min. 1,70 kerroin
  • Max. panos = talletuksen koko, max. voitto 10x talletus
  • K18, Verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 25 € ilmaisveto

  • KudosBet – kertoimia ja bonuksia
  • Urheilubonus 100% 100 € asti
  • Tai ota 25 € ilmaisveto
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Vain ensialletuksella, maksimipanos on sama kuin talletus
  • Kierrätysvaatimus 6x talletus + bonus, katso myös muut ehdot
  • Maksimivoitto 10x talletus, ilmaisvedolla 3x arvo
  • K18, Ei verovapaa

Bonusehdot

Trumo pikavedot
PiratePots arvostelu

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 25 € ilmaisveto

  • PiratePots - Vedot sisään Trumolla
  • Nappaa urheilubonus 100% 100 € asti
  • Tai ota ilmaisveto alkuun
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Kierrätys on 6x (talletus + bonus), minimikerroin 1,70
  • Maksimivoitto on 10x talletus, 3x ilmaisvedon arvo tai 100 €
  • Useita voittorajoja, lue käyttöehdot tarkkaan ennen pelaamista
  • Maksimivoitto 5 000 €/pv, 50 000 €/tili, K18, Ei verovapaa

Bonusehdot

Trumo pikakasino

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA Tai 25 € ilmaisveto

  • ReelRaven - korppeja ja vetoja
  • Ota 100% vedonlyöntibonus 100 € asti
  • Tai 25 € ilmaisveto
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, bonus voimassa 30 päivää
  • Kierrätysvaatimus 5x talletus + bonus, minimikerroin 1.20
  • Kaikki talletukset tulee kierrättää 3x ennen nostopyyntöä
  • K18, Ei verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 500 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Lähde BetBeast Casinolle peleihin
  • Nappaa jopa 500 € vedonlyöntiin
  • Monia maksutapoja - tutustu nyt!
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, bonus ei käytettävissä virtuaaliurheiluun
  • Minimikerroin 1,75, kierrätysvaatimus 5x talletus + bonus
  • Lue ehdot tarkasti ennen bonuksen käyttämistä
  • K18, verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 50€ asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Lumi Casinolla nyt myös vedonlyönti
  • Nappaa vetoihin 100 bonus 50 € asti
  • Nyt Zimplerillä vedot sisään
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, käytä koodia PLATINUM100
  • Kierrokset peleihin Wilds Of Fortune, Birds! ja Fruit Zen
  • Kierrätysvaatimus 12x vähintään 1.80 kertoimella, maks. panos 50% saadusta bonuksesta
  • Maksimivoitto bonuksella 5x bonuksen summa, K18, Ei verovapa

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA 150

  • Vedot sisään SpinPlatinum Casinolla
  • Harvinainen bonus ilmaiskierrosten kera
  • Paljon tapoja tallettaa, tutustu
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 25 €, valitse bonus ennen talletusta
  • Kierrätysvaatimus 6x talletus + bonus, minimikerroin 1,70
  • Maksimivoitto bonuksella 10x talletus, 100 € tai 3x ilmaisveto
  • Lue tarkat ehdot kampanjasivuilta, K18, ei verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100 % 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 25 € ilmaisveto

  • Jasmin Slots - Betsejä ja slotteja
  • Ota vedonlyöntiin 100% 100 € asti
  • Tarjolla myös 25 € ilmaisveto
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Kierrätys 10x talletus + bonus vähintään 1.70 kertoimella single-vedot ja 1.50 yhdistelmävedot
  • K18, Verovapaa

Bonusehdot

BONUS 200% 60 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Ninja Casinon vedonlyöntiin iso bonus
  • 200% bonus - talleta 30 € pelaa 90 €
  • Pistä vedot sisään heti Ninjalla
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Valitse bonus: 100%/150 €, bonuskoodi COOL150, kierrätys 6x
  • Tai talleta 10 €, saat 50 € pelirahaa, koodi 5XBONUS, kierrätys 12x
  • Minimikerroin 1.50, voimassa 60 päivää
  • K18, Verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 150 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Viileä CoolBet tarjoaa vedot pikana
  • Ota 100%/150 € tai kympillä 50 €
  • Käytä koodi & testaa Trustly PNP
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 15 €, bonukset lunastettava 24h kuluessa
  • Kierrätysvaatimus talletus+bonus 30x, voitot max 5x bonus
  • Kierrosten kierrätysvaatimus 40x ja maksimivoitto 100 €
  • K18, ei verovapaa

Bonusehdot

Jopa 20% CB

BONUS 200% 1000 € asti

ILMAISKIERROSTA 100 ilmaiskierrosta

  • Ybets - Tarjolla betsejä ja slotteja
  • Nappaa kasinolle huima 200% bonus
  • Testaa myös livekasinoa
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Ei vedonlyöntibonusta uusille pelaajille
  • K18, ei verovapaa

Bonusehdot

Vedonlyönti pikana
Trybet Casino arvostelu

BONUS -

ILMAISKIERROSTA -

  • Trybet - testaa vedonlyönti pikana
  • Paljon kohteita suosikkiliigoihin
  • Trumo Pay N Play & sporttitarjouksia
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Etu voidaan lunastaa vain ensitalletuksen yhteydessä
  • Kierrätysvaatimus 6x (talletus+bonus), min. 1,70 kerroin
  • Max. panos = talletuksen koko, max. voitto 10x talletus
  • K18, Verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 25 € ilmaisveto

  • Go4casino - iske kiinni vetoihin
  • Urheilubonus 100% 100 € asti
  • Tai nappaa 25 € ilmaisveto
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Kierrätys on 6x (talletus + bonus), minimikerroin 1,70
  • Maksimivoitto on 10x talletus, 3x ilmaisvedon arvo tai 100 €
  • Useita voittorajoja, lue käyttöehdot tarkkaan ennen pelaamista
  • Maksimivoitto 5 000 €/pv, 50 000 €/tili, K18, Ei verovapaa

Bonusehdot

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 25 € ilmaisveto

  • Taistele voitoista GladiatorsBetillä
  • Saat 100% vetobonuksen 100 € asti
  • Voit myös valita 25 € ilmaisvedon!
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot

Suomi vs Saksa vedonlyönti vihjeet ja ennakko

Bonuskoodien asiantuntijatiimi paneutui perjantaina pelattavaan välieräotteluun ja keräsi Suomi vs Saksa vedonlyönti vihjeet tähän osioon. Lue meidän ennakko ja tee omat johtopäätökset, kannattaako vedoissa lähteä meidän kelkkaamme vai oletko ottelun kulusta täysin eri linjoilla.

Susijengi pelasi puolivälierässä hienosti ja kaatoi selvästi aseettomaksi jääneen Georgian. Samalla Saksa joutui tiukoille omassa pudotuspeliottelussaan Sloveniaa vastaan. Se antaakin meille uskoa Suomen jatkoonmenolle, vaikka Suomi vs Saksa kertoimet ovat täysin Susijengiä vastaan.

Suomi Saksa vedonlyönti kallistuu Saksan voitolle.

Saksa lähtee otteluun huimana ennakkosuosikkina, jonka kaikki odottavat marssivan finaaliin näytöstyyliin. Tämä kasaa paineita joukkueen niskaan. Suomella puolestaan on vapautuneempi fiilis – joukkue on jo tehnyt historiaa, joten jokainen pelaaja voi lähteä selkä suorana ja virtaa täynnä kamppailemaan voitosta.

Saksalla on isoja ja vahvoja pelaajia puolustuksessa ja levypallojen riistoissa. Suomen kannalta olisi tärkeää saada vastustajan avainpelaajille virheitä jo alkuvaiheessa, mikä pakottaisi heidät pelaamaan varovaisemmin.

Suomen menestys koripallon EM-kisoissa 2025 on perustunut penkin onnistumiseen. Asiantuntijat olivat laskeneet kaiken Lauri Markkasen varaan, mutta vaihtopelaajat ovat osoittaneet pystyvänsä paikkaamaan supertähteä erinomaisin arvosanoin.

Silti Suomen turnauksen tärkeimmässä ottelussa myös Markkasen on astuttava vielä suurempaan rooliin ja voitettava kaksinkamppailut Saksan supertähtiä vastaan.

Uskomme Suomen pistävän kaiken peliin ja taistelevan loppuun asti, joten luvassa on tiukka ottelu.

Bonuskoodit.com tiimi

Kumpi etenee finaaliin?

Suomi vs Saksa vedonlyönti kertoimet osoittavat, että Saksa voittaa ottelun suurella todennäköisyydellä. Emme siis voi väittää tietävämme, että Susijengi marssii ottelusta jatkoon. Uskomme kuitenkin Suomen mahdollisuuksiin ja siihen että Susijengi pitää ottelun tiukkana taistelullaan.

Siksi Bonuskoodit asiantuntija tiimi pelaa seuraavat kertoimet otteluun:

  1. Suomi +11.5 pistettä (Epicbet)
  2. Suomi yli 84.5 pistettä (Wildz)

Paras kerroin Suomen +11.5 pisteen tasoitusvedolle löytyy Epicbetin vedonlyönnistä. Pelaamme sen siellä, ja saimme nyt kertoimen 2.05. Lisävetona Susijengin yli 84.5 pistettä Wildzilta kertoimella 1.86.

Nämä vedot voivat osua, vaikka Suomi joutuisikin lopulta taipumaan ottelussa. Täten vetojen riski on suoraa voittoa pienempi.

Laitoimme siis omatkin rahat otteluun kiinni. Katsotaan miten Suomi Saksa vedonlyönti etenee ja miten ottelussa käy.

Koripallon EM-kisat Suomi-Saksa: usein kysyttyä

Kenet Suomi kohtaa EM koripallon EM-kisojen välierässä?

Suomen Susijengi pelaa välierässä Saksaa vastaan. Saksa on ottelussa vahva suosikki, mutta suomella on omat mahdollisuutensa. Suomi Saksa ottelu pelataan 17:00 Perjantaina 12.9.2025

Missä pelataan Koripallon EM välierät 2025?

Koripallon EM välierät 2025 ja kaikki muutkin pudotuspeliottelut pelataan Latvian Riiassa Xiaomi Areenalla, jossa Suomi pelasi jo voitokkaan puolivälieräottelun Georgiaa vastaan.

Onko Suomella mahdollisuuksia Saksaa vastaan?

Saksa lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina. Suomi kuitenkin voitti neljännesvälierässä Serbian, joka oli vielä Saksaakin vaikeampi vastustaja. Se osoitti että Susijengillä on mahdollisuudet ketä vastaan tahansa.

Mitkä ovat parhaat Suomi vs Saksa vedonlyönti kertoimet?

Suomi vs Saksa vedonlyönti kertoimet käyvät kuumana ja markkinat ovat vasta auenneet. Me seuraamme tilanteen kehittymistä ja päivitämme tähän artikkeliin tilannetta päivä päivältä. Täältä löydät siis aina parhaat vedonlyöntikertoimet otteluun.

Anna arvosana tästä sivusta klikkaamalla tähdistä.

Keskiarvo 5.0 / 5. Arvosanat yhteensä: 1