Varallisuuden lähteen todistaminen nettikasinolla

Nettikasinoilla pelatessa voi joutua todistamaan varojensa lähteen

Kokeneemmallekin kasinopelaajalle ’varallisuuden lähde’ saattaa kuulostaa hieman oudolta termiltä. Varallisuuden lähde (eng. source of wealth) on nettikasinoilla kohtalaisen uusi tapa lisätä turvallisuutta ja suojautua esimerkiksi rahanpesua vastaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma toimii niin, että lain asettamien direktiivien mukaisesti pelaajan on pyydettäessä pystyttävä todistaa talletettujen varojen alkuperä. Mikäli et koskaan ennen tällaista pyyntöä ole saanut, se voi johtua siitä, että prosessin käynnistävät ehdot eivät ole kohdallasi täyttyneet.

Varojen alkuperän todistaminen on käytäntönä vielä nuori, eivätkä läheskään kaikki nettikasinot ole vielä skaalanneet tätä omaan palveluunsa. Kyseisestä lainsäädännöstä on linjavedot olemassa, mutta laki itse on vielä kehitysvaiheessa. Kasinoiden ei siis vielä tarvitse tätä noudattaa. Useimmat kasinot ovat kuitenkin proaktiivisesti aloittaneet varojen lähteen tarkistamisen, suojeleehan se myös nettikasinoa itseään.

Suuri osa tänä päivänä toiminnassa olevista nettikasinoista toimii Maltalaisen MGA:n (Malta Gaming Authority) lisenssin alaisuudessa, joka on varojen alkuperän todistamiseen luonut linjauksia ensimmäisen kerran jo vuonna 2018 (linkistä näet viimeisimmät MGA:n linjavedot).

Varallisuuden lähde selvitetään nettikasinolla kun talletukset ylittävät 2000 € 180 päivän sisällä
Jos pelaaja tallettaa pelitililleen 180 päivän sisällä yli 2 000 € saattaa edessä olla varallisuuden selvitys ja riskikartoitus nettikasinon toimesta.

Varojen alkuperän tarkistaminen ja pelaajan riskikartoitus

MGA:n mukaan pelaaja, jolla on ainoastaan yksi tulonlähde (esimerkiksi palkkatyö), on huomattavasti pienempi riski kasinolle, kuin sellainen pelaaja, jolla on ”siviilissä” useampia eri tulonlähteitä.

Varallisuuden lähde sekä niiden lukumäärä ovat siis keskeisessä osassa, kun nettikasinot rakentavat pelaajiensa riskiprofiileja.

varojen alkuperän todistaminen nettikasinoilla prosessi
Näin varrallisuuden lähteen todennusprosessi tapahtuu nettikasinon näkökulmasta.

Alustavien linjausten mukaan kasinoiden tulisi tehdä pelaajasta riskikartoitus siinä vaiheessa, kun pelaajan talletukset ylittävät 180 päivän sisällä yhteenlaskettuna 2 000 €. Mitä nopeammin 2 000 € raja ylittyy, sitä korkeampi on pelaajan riskitaso.

Pelaajan riskikartoituksessa tutkitaan myös näitä asioita:

  • Maksutavat, joilla varoja on siirretty nettikasinolle. Esim. Verkkopankkimaksut ovat alhaisen riskitason maksutapa. Prepaid-maksut, kuten R-Kioskilta ostettava Paysafecard, määritellään sen sijaan korkean riskin maksutapoihin, koska niissä varojen lähde on vaikeampi selvittää.
  • Pelityypit joita on pelattu. Kolikkopelit ovat alhaisen riskin pelejä. Pelit, kuten nettipokeri, joissa pelataan muita pelaajia vastaan, ovat korkeamman riskitason pelejä. Syynä tähän on se, että pelaajat pystyvät halutessaan häviämään varjoa tahalleen toisille pelaajille.

Pelaajille tämä saattaa kuulostaa hieman tungettelevalta ja moni miettiikin, pitääkö kasinolle ihan oikeasti alkaa toimittaa todistuksia siitä, mistä talletetut rahat oikein tulevat?

Jos asiakas on niin sanottu PEP-henkilö, eli poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö, niin hänen kohdallaan toimeenpannaan entistä tarkemmat tarkastukset.

Ymmärrämme hyvin negatiiviset ensireaktiot, mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä kaikki tehdään myös pelaajan henkilökohtaisen turvallisuuden takaamiseksi, asiakkaan varojen turvaamiseksi sekä rikollisen toiminnan kitkemiseksi.

Miten varallisuuden todistaminen kasinolle tapahtuu?

Varojen alkuperän todistaminen nettikasinolle vaihtelee hieman sivustoittain. Pääasiallisesti se kuitenkin seuraa samoja lainalaisuuksia kuin KYC-prosessikin. Lyhenne KYC tulee sanoista Know Your Customer ja tarkoittaa käytännössä pelitilin vahvistusta tietyin dokumentein.

Nettikasino saattaa pyytää pelaajaa toimittamaan relevantteja asiakirjoja, joista käy selkeästi ilmi se, mistä pelitilille siirretyt rahat ovat alunperin kotoisin.

Kaikki kasinolle toimitetut dokumentit käsitellään luottamuksellisesti, eikä niitä luovuteta kolmansien osapuolten haltuun esimerkiksi markkinoinnillisiin tarkoituksiin. Mikäli nettikasino on asiansa osaava, lisensoitu toimija, kaikki henkilökohtaiset tiedot pysyvät salattujen tietokantojen sekä yksityisten palvelimien takana koko prosessin ajan – ja edelleen sen jälkeenkin.

Varallisuuden lähde voidaan todistaa lähettämällä seuraavia dokumentteja nettikasinolle:

  1. Omaisuuden myynnistä jääneitä kuitteja / tiliotteita (esim. talokaupat, auton myynti, jne.)
  2. Osakkeiden myynnistä seuranneet luovutusvoitot ja niitä koskevat tositteet
  3. Rahapeleistä voitettujen rahojen kuitit (esim. kuvakaappaukset kotiutuksista)

Joissain tilanteissa nettikasino saattaa myös pyytää palkkakuitteja tai työsopimuksiasi näytille (riippuen siitä, että mihin riskikategoriaan kuulut), mutta näistä voit tavallisesti sensuroida kaikki tarpeettomat ja arkaluontoisemmat tiedot.

Ymmärrämme varsin hyvin, että koko prosessi voi kuulostaa tungettelevalta. Suosittelemme kuitenkin varautumaan siihen, että siitä tulee pysyvä osa nettikasinoiden tapaa vahvistaa asiakkaidensa riskiprofiili ja soveltuvuus pelitilin haltijaksi.

Mitä jos en halua todistaa varallisuuteni alkuperää?

Vaikka mitään pysyviä lakipykäliä asiasta ei vielä nettikasinoiden osalta ole laadittu, saattaa nettikasino sulkea asiakkaan pelitilin määrittelemättömäksi ajaksi pelaajan kieltäytyessä todistamasta varallisuutensa lähdettä.

Olemme varmoja, että tulevaisuudessa source of wealth -konsepti tulee yleistymään, ja siitä onnistutaan myös takuuvarmasti tekemään entistä helpompaa pelaajalle. 

Luotettavat nettikasinot ymmärtävät sen, että jos jokainen pelaaja joutuu lähettämään kopion palkkakuitistaan, kaikkoavat asiakkaat hyvin nopeasti muille sivustoille.

Sen vuoksi tästä asiasta ei kannatakaan huolestua, sillä olisi hyvin erikoista, mikäli varallisuuden alkuperää alettaisi lähtökohtaisesti penäämään kaikilta pelaajilta.

Näkisimme ennemminkin, että varojen alkuperän todistaminen nettikasinolle tulee eteen vasta silloin, kun pelaaja on täyttänyt sisäisessä tutkinnassa kaikki riskiprofiilin tunnusmerkit.

Miksi nettikasinot eivät koskaan tarkista mitään ennen talletusta?

Moni pelaaja osoittaa usein tyytymättömyyttään nettikasinoita kohtaan argumentilla, joka tyypillisesti kuuluu osapuilleen näin: ”Miksi nettikasino on kiinnostunut henkilöllisyydestäsi vasta kotiutuksen yhteydessä, mutta ottavat mielellään talletukseni kuitenkin vastaan?”

Sekä henkilöllisyyden vahvistaminen että varojen alkuperän todentaminen ovat kumpikin osa yhtenäistä turvallisuus-protokollaa ja kansainvälisten lakien noudattamista. Näiden lakien avulla pyritään kollektiivisesti estämään pelialalla myös muun muassa alaikäisten pelaamista, sekä yleisellä tasolla rahanpesua sekä terrorismin rahoittamista.

On syytä painottaa, että varojen alkuperän todistaminen ei koske pelkästään rahapelialaa.

On olemassa kaksi syytä, miksi nettikasinot eivät suorita tarkistuksia talletusten yhteydessä:

  • Rahanpesu tai terrorismin rahoittaminen ei ole mahdollista pelkän talletuksen avulla, vaan vilpillistä toimintaa harrastavien pelaajien tulee myös saada nostettua rahat pois pelitililtä. Tämän vuoksi tarkistus tässä kohtaa on varsin hyödytön.
  • Mikäli jokaiselta pelaajalta tarkistettaisiin henkilöllisyys ennen talletusta, kyseisestä prosessista tulisi huomattavasti hitaampi eikä se enää palvelisi itse pelaajaa, joka tietysti haluaa päästä mahdollisimman nopeasti aloittamaan pelit.

Kun valitset pelipaikaksesi luotettavan nettikasinon, dokumenttien toimitus ja asioiden vahvistus sujuu vaivattomasti, eikä henkilökohtaiset tietosi ole missään vaiheessa vaarassa vuotaa ulkopuolisille. Suosithan siis aina sellaisia sivustoja, jotka ovat virallisesti rekisteröityjä ja toimivat jonkin luotetun pelilisenssin alaisuudessa (esim. MGA).

Jos taas haluat mahdollisimman pitkälle välttyä dokumenttien lähettelemiseltä, kannattaa sinun siinä tapauksessa suosia parhaat pikakasinot listan kasinoita. Näillä sivustoilla kirjaudut sisään käyttäen verkkopankkitunnuksiasi. Tämä tarkoittaa sitä, että pelitiliä ei tarvitse vahvistaa dokumenteilla, sillä vahva tunnistautuminen tapahtuu verkkopankilla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kasino voisi pyytää sinulta todistuksia varallisuudesta tai etteikö se määrittelisi myös pikapelaamista suosivien asiakkaiden riskitasoa. Myös pikakasinoilla tietynlainen toiminta voi nostaa riskiarvion tilaa niin, että joidenkin dokumenttien pyytäminen tulee ajankohtaiseksi.

Näin asia todennäköisesti etenee

Kuten kertaalleen jo totesimmekin, varojen alkuperää koskeva lakialoite on MGA:n käsittelyssä, joka selvittää asiaa yhdessä The Financial Intelligence Analysis Unitin (FIAU) kanssa. Saman pöydän ääreen kutsutaan luonnollisesti lisenssin hankkineita nettikasinoita, jotka saavat myös oman äänensä kuuluviin.

Nettikasinot haluavat luonnollisesti edetä asiassa varoen, sillä strategisiin virheisiin ei tällaisen asian parissa juurikaan ole varaa. Kasinoiden elanto riippuu pitkälti niiden maineesta sekä kyvystä osoittaa luottamusta, eikä palkkakuittien tai työsopimusten pyytäminen sellaisenaan välttämättä auta kyseistä agendaa.

Tällaiset ristiriitaiset mielikuvat pelaajien olisi kuitenkin hyvä karistaa jo alkuunsa, sillä kyseinen toimintamalli todellisuudessa ainoastaan vahvistaa rahankäytön turvallisuutta netissä.

Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan minkälaisia päätöksiä MGA pystyy yhdessä lisensoitujen operaattoreidensa kanssa synnyttämään.

Motiivi on kuitenkin selkeä ja aihe on erittäin tärkeä. Joten uskommekin että varojen alkuperän todistaminen tulee pakolliseksi kaikille lisensoiduille ja reguloiduille nettikasinoille, ennemmin tai myöhemmin.

Älä missaa huippuvihjeitä!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat uusimmat
vihjeet suoraan sähköpostiisi.