Suomi – Kreikka kertoimet – Koripallon EM 2025 Pronssiottelun vedonlyönti

suomi kreikka vedonlyönti ja kertoimet

Suomi – Kreikka kertoimet uskovat Susijengin jäävän mitalien ulkopuolelle, mutta Bonuskoodien tiimillä on toinen ääni kellossa. Suomi on osoittanut taistelutahtoa ja venymiskykyä ottelun aikana ja lähtee varmasti nälkäisenä hakemaan historian ensimmäistä arvokisamitalia koripallon EM-kisoista 2025.

Vastaan asettuva Kreikka jyrättiin välierässä tylyin lukemin Turkin toimesta ja useampi maan tähtipelaajista poistui kentältä viiden virheen saattelemana pää painuksissa.

Susijengillä on erinomaiset lähtökohdat tavoitella vielä yhtä yllätystä, vaikka Suomi – Kreikka kertoimet eivät uskokaan meidän voittoomme.

Suomi on aiemmin turnauksessa kaatanut muun muassa turnauksen ykköseksi sijoitetun Serbian ja vahvan koripallomaa Georgian. Kreikka ei tule olemaan suupala, mutta Bonuskoodit uskoo että se on kaadettavissa.

Katso tästä artikkelista parhaat Suomi vs Kreikka kertoimet ja parhaat koripallon EM 2025 vedonlyöntibonukset otteluun. Luettavissa on tuttuun tapaan myös Bonuskoodien Suomi vs Kreikka vihjeet sekä vedonlyönti ennakko.

Alapuolelta pääset suoraan sinua kiinnostaviin aiheisiin tässä artikkelissa:

Suomi vs Saksa kertoimet - Koripallon EM 2025

EM Koripallon 2025 Suomi vs Kreikka kertoimet ovat kallellaan Helleenien voitolle. Iso kysymysmerkki on kuitenkin se, kiinnostaako kreikkalaisia pelata pronssimitalista karvaan semifinaalitappion jälkeen.

Suomi ei varmasti tule antautumaan helpolla ja siksi meitä kiinnostaa paras Suomi vs Kreikka kerroin Susijengin voitolle. Se löytyy tällä hetkellä Wildzin ja Posidon vedonlyönnistä ja maksaa rahat takaisin 2.80-kertaisina. Kreikan voitolle on puolestaan tarjolla kerroin 1.50.

Suomi – Kreikka kertoimet ovat niin selvästi Kreikan puolella, että Susijengin voitolla saa kerättyä hyvät voitot. Tämä on yllättävää, sillä Susijengi tulee varmasti kamppailemaan pronssimitalista viimeiseen vihellykseen asti.

Bonuskoodit.com tiimi

Jos haluat lyödä vetoa tasoituksella, Suomi +5,5 pistettä kerroin on 1.89. Tämä veto osuu jos Suomi voittaa, tai häviää korkeintaan 5 pisteellä. Vastaavasti Kreikan yli 5 pisteen voitto (vähintään 6 pisteen ero) antaa kertoimeksi 1.99 (Kreikka -5,5 pistettä).

Kertoimet tulevat elämään vielä paljon ennen ottelun alkua ja helpoin tapa löytää tämän hetken Suomi vs Kreikka vedonlyönti kertoimet on palata takaisin tähän artikkeliin. Me pidämme alla olevat listaukset ajan tasalla otteluiden alkuun asti.

Listaamme täällä myös kumppaneidemme tarjoavat korotetut Suomi vs Kreikka kertoimet ottelun alla.

Katso Kreikka vs Suomi kertoimet juuri nyt alapuolelta:

SivustoSuomiKreikka
Epicbet2.691.47
Wildz2.801.38
Coolbet2.781.45
StarsPlay2.741.45
Posido2.801.50
Suomi – Kreikka voittajakertoimet päivitetty 14.9.2025.

Suomi vs Kreikka tasoituksellinen voitto -kertoimet:

SivustoSuomi +5.5Kreikka -5.5
Epicbet1.841.97
Wildz1.831.83
Coolbet1.891.92
StarsPlay1.821.99
Posido1.851.95
Kertoimet päivitetty 14.9.2025.

Suomi vs Kreikka yli/alle -vedonlyönti:

SivustoYli 170.5Alle 170.5
Coolbet1.802.02
Epicbet1.722.10
Wildz1.682.05
StarsPlay1.772.04
Posido1.752.10
Kertoimet päivitetty 14.9.2025.

Suomi vs Saksa korotetut kertoimet

Korotetut Suomi – Kreikka kertoimet eivät ole vielä esillä kaikilla vedonlyöntiyhtiöillä. Esimerkiksi kumppanimme Wildz tarjosi aiempiin koripallon EM 2025 otteluih yhdistelmävetoja, jotka sisälsivät korotetut kertoimet. Huomio näissä kuitenkin se, että vetoja saa sisään vain vähän näihin (5-20 € per lappu).

em koripallo suomi korotetut kertoimet wildz

Mikäli haluat napata Wildzin korotetut kertoimet, seuraa tätä linkkiä:

Koripallon EM finaali kertoimet

Koripallon EM-kisojen pronssiottelu pelataan 14. Syyskuuta Riian Xiaomi Areenalla. Pronssiottelun jälkeen pelattavassa finaalissa kohtaavat Saksa ja Turkki.

Täällä pohjoisessa meitä kiinnostaa luonnollisesti historiallinen Susijengin matsi, mutta koripallon EM finaali Saksa vs Turkki vedonlyönti tarjoaa huikean lopetuksen EM turnaukselle.

Katso Turkki vs Saksa kertoimet juuri nyt alapuolelta:

SivustoTurkkiSaksa
Epicbet2.131.71
Wildz2.051.68
Coolbet2.251.68
StarsPlay2.161.69
Posido2.251.73
Turkki – Saksa voittajakertoimet päivitetty 14.9.2025.

Suomi vs Saksa vedonlyönti ja bonukset

Suomi Kreikka vedonlyönti bonukset tarjoavat lisärahaa veikkaamiseen

Suomi vs Kreikka vedonlyönti kannattaa tehdä vedonlyöntibonuksia käyttäen. Hyödynnä kumppaneidemme bonukset ja saat pelitilillesi ylimääräistä pelirahaa.

Bonusrahalla saat samalla talletuksella enemmän pelattavaa. Listaamamme vedonlyöntisivut ovat taatusti luotettavia ja meidän testaamiamme. Seuraavat veikkausbonukset sisältävät erittäin reiluja ehtoja.

Epicbet: 100% bonus 200 € asti

epicbet em koripallo suomi 150% bonus

Epicbet tarjosi Susijengin aiempaan EM koripallo vedonlyöntiin uniikin bonuksen. Seuraamme tilannetta ja ilmoitamme tässä heti jos uusi tarjous julkaistaan koripallon EM pronssiotteluun.

Tällä hetkellä Epicbetillä on saatavilla 100% bonus 200 euroon asti uusille pelaajille.

Toimi näin ja tuplaa talletuksesi Epicbetin EM-koripallo bonuksella:

  1. Siirry tästä Epicbetin kampanjasivulle
  2. Talleta suoraan etusivulta
  3. Aktivoi bonus oman tilin osiolla

Bonusrahassa on ainoastaan 6-kertainen kierrätysvaatimus 1.60 kertoimella. Bonus on voimassa 30-päivää sen lunastamisen jälkeen.

Muut bonukset EM-koripalloon

Ylläolevan lisäksi Coolbetin Saksa Suomi vedonlyönti bonus tuplaa ensimmäisen talletuksesi 150 euroon asti. Voit käyttää bonusrahat kaikkiin tunnetuimpiin urheilulajeihin.

Coolbetin vedonlyöntibonukset.

Lunasta veikkausbonus näin:

  1. Klikkaa Coolbetin sivustolle tästä
  2. Klikkaa “Talleta ja pelaa”
  3. Aseta bonuskoodi: COOL150 sille varattuun kenttään
  4. Talleta haluamasi summa (min. 20 €)
  5. Talletuksesi tuplataan heti

Coolbetin bonus saa suosituksemme sen reilujen ehtojen vuoksi. Bonuksen osuus tulee kierrättää vain 6 kertaa ennen kotiutusta minimissään kertoimella 1.50.

Toisena vaihtoehtona Coolbet tarjoaa 50 € pelirahaa vain 10 € talletuksella – kyseessä on siis harvinainen 400% talletusbonus vedonlyöjille.

Toinen mainio Suomi vs Saksa vedonlyöntibonus löytyy myös Epicbetiltä, jossa tarjolla on 100% bonusrahaa aina 200 euroon asti. Tässä bonuksessa on sama 6x kierrätys ja minimikerroin on vain 1.60.

Epicbetin 100% vedonlyöntibonus.

Tuplaa talletuksesi Epicbetin vedonlyönnissä klikkaamalla tästä.

Jos kaipaat vielä enemmän bonusrahaa, kannattaa suunnata kumppanillemme StarsPlay Suomi kasinolle. Siellä saat 100% vedonlyöntibonuksen jopa 300 euroon asti. Vedonlyönnin kierrätys on 16x bonus ja minimikerroin 1.80.

Hyödynnä Koripallon EM 2025 vedonlyönti bonukset

Parhaat koripallon EM 2025 vedonlyönti bonukset tarjotaan sellaisille pelaajille, jotka ovat valmiita kokeilemaan useampia eri vedonlyöntioperaattoreita.

Uudet pelaajat voivat hyötyä sisäänheittobonuksista, joita on tarjolla ainoastaan tuoreille asiakkaille.

Löydät kattavan listan luotettavia pelipaikkoja alapuolelta:

Vedonlyönti
Ilmaisvedot
Riskittömät vedot
  • Tee vähintään 10 € talletus, aktivoi vedonlyönnin bonus profiilissasi
  • Kierrätysvaatimus on 6x (bonus)
  • Bonus kierrätettävä väh. 1.60 yksittäis- tai yhdistelmävedoilla
  • K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Nyt Epicbetiltä hyvä sporttibonus
  • Tuplaa ensitalletus, kierrätys vain 6x
  • Parhaat kohteet ja iso pelivalikoima
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Panosta talletus kerran 1.5 kertoimella ja saat bonuksen
  • Bonuksen kierrätys on 5x(talletus+bonus) - singlet 2.0 kerroin, yhdistelmä 1.5 kerroin/kohde
  • Pienin talletus on 20 € ja maksimipanos 50 € per veto
  • Osa vetotyypeistä ei vaikuta kierrätykseen, joten lue ehdot ennen vetoja - K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA

  • Posido ja nyt iso vedonlyöntivalikoima
  • Nappaa 100% / 200 € bonus tästä
  • Tarjolla parhaat kohteet myös liveen
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Ennen urheilubonuksen lunastusta talletus on panostettava kerran väh. 1.50 kertoimella
  • Bonus on kierrätettävä 5 kertaa (talletus+bonus)
  • K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Nappaa 100%/200 € vedonlyöntibonus
  • Myös 10% cashback veikkaajille
  • Ota tuore sivusto testiin nyt
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, kierrätys 6x (talletus + bonus)
  • Kierrätys vähintään kertoimella 1.40
  • Saat myös 5x ilmaisvetoja, arvo riippuu talletuksesta
  • Lue säännöt ja ehdot, K18

Bonusehdot

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA 5 x ilmaisveto

  • Wildz Kasinon vedonlyönti on avattu!
  • 100% / 100 € asti ja 5 ilmaisvetoa
  • Vedot pikana ja voitot verovapaasti
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Vapauta bonus kierrättämällä talletus 1x min. 1,50 kertoimella
  • Kierrätysvaatimus 12x (talletus+bonus), max. panos 50 €
  • Vedot tulee asettaa min. kertoimella 2,00 (yksittäis) tai 1,50 (moni)
  • Min. talletus 20 €, ei Skrill- tai Neteller-talletuksilla, K18

Bonusehdot

BONUS 100% 500 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Kova Winrolla iskee pöytään isot edut
  • Uusille jopa 500 € vedonlyöntibonus
  • Myös viikoittainen cashback (3x!)
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Kierrätä talletuksesi 1x vähintään 1.50 kertoimella ja saat bonuksen asiakaspalvelusta
  • Bonus+Talletus pitää panostaa 5x 2.00 kertoimella (single) tai 1.50 (yhdistelmä)
  • Yksi veto voi kierrättää enintään 50 € bonusta
  • Minimitalletus 20 € - K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Rabona tarjoaa laajasti vetoja
  • Nappaa 200 € vedonlyöntibonus
  • Pistä vedot vetämään vaikka heti
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, käytä koodia PLATINUM100
  • Kierrokset peleihin Wilds Of Fortune, Birds! ja Fruit Zen
  • Kierrätysvaatimus 12x vähintään 1.80 kertoimella, maks. panos 50% saadusta bonuksesta
  • Maksimivoitto bonuksella 5x bonuksen summa, K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA 150

  • Vedot sisään SpinPlatinum Casinolla
  • Harvinainen bonus ilmaiskierrosten kera
  • Paljon tapoja tallettaa, tutustu
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €, valitse riskitön veto talletuksen yhteydessä
  • Aseta 20 € veto ehtojen mukaisesti, ja jos se häviää, panos hyvitetään oikeana rahana
  • Vedon tärkeimmät ehdot: 1X2-kohteeseen, yksittäisveto (single), ennen ottelun alkua, varsinainen peliaika, ottelun ratkettava 30pvän sisällä
  • K18

Bonusehdot

BONUS -

ILMAISKIERROSTA 20 € riskitön veto

  • Vivatbet - ota 20 € riskitön veto
  • Vedot pikana ja voitot verovapaana
  • Lue ehdot ja nappaa tämä etu
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Ennen urheilubonuksen lunastusta talletus on panostettava kerran väh. 1.50 kertoimella
  • Bonus on kierrätettävä 5 kertaa (talletus+bonus)
  • K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • BillyBetsiltä bonusta 100% / 200 € asti
  • Tarjolla jopa 10% cashback veikkaajille
  • Talletukset muunmuassa Zimplerillä
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 20 €
  • Hoida kierrätys (talletus + bonus 6x), laita sitten sposti loyalty(at)dynabet.co, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos 50 €, erikoistarjoukset vain merkatuille kohteille
  • K18

Bonusehdot

Vain meiltä
Dynabet arvostelu

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Isot vetokohteet pikatalletuksilla
  • Ota 100% bonus 200 € asti & muut edut
  • Tarjolla myös Early Payout kohteille
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Minimitalletus 25 €, valitse bonus pudotusvalikosta
  • Maksimipanos on sama kuin talletus, minimikerroin 2.00
  • Kierrätysvaatimus 7x talletus + bonus, aikaa 30 päivää
  • K18

Bonusehdot

BONUS 100% 100 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Kuuma HotLoot vedonlyönti on avattu
  • Tuplaa nyt ensitalletus 100 € asti
  • Sporttitarjouksia & Zimpler PNP!
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Vapauta bonus kierrättämällä talletus 1x min. 1,50 kertoimella
  • Kierrätysvaatimus 5x (talletus+bonus), max. panos 50 €, min. talletus 20 €
  • Vedot tulee asettaa min. kertoimella 2,00 (yksittäis) tai 1,50 (moni)
  • Huom! Ei pelilisenssiä, toimii Costa Ricalta, K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Testaa äveriäs RichRoyal vedonlyönti
  • Kierrätä talletus 1x – ota 100% bonus
  • Viikoittainen cashback, Early Payout
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Valitse bonus: 100%/150 €, bonuskoodi COOL150, kierrätys 6x
  • Tai talleta 10 €, saat 50 € pelirahaa, koodi 5XBONUS, kierrätys 12x
  • Minimikerroin 1.50, voimassa 60 päivää
  • K18

Bonusehdot

BONUS 100% 150 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Viileä CoolBet tarjoaa vedot pikana
  • Ota 100%/150 € tai kympillä 50 €
  • Käytä koodi & testaa Trustly PNP
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Ennen urheilubonuksen lunastusta talletus on panostettava kerran väh. 1.50 kertoimella
  • Bonus on kierrätettävä 5 kertaa (talletus+bonus) minimissään 1.50/2.00 kertoimella
  • Minimitalletus bonukselle 20 €
  • Max panos bonuksella 50 €, K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • MrPacholta saat bonusta vedonlyöntiin
  • Paljon kohteita & vedonlyönnin bonuksia
  • Nopeat pankkitalletukset, kokeile!
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot
  • Voimassa vain ensitalletukselle, minimitalletus 20 €
  • Kierrätys 6x (talletus+bonus), min.kerroin 1.60 (single) tai min. 1.60 kokonaiskerroin (yhdistelmä)
  • Kierrätys 30 päivän sisällä - K18

Bonusehdot

BONUS 100% 200 € asti

ILMAISKIERROSTA -

  • Winnerz pikavedonlyönti on avattu
  • Talleta 100 € niin saat 200 € bonusta
  • Toki verovapaasti ja nopeat maksut!
Bonusehdot
Pelaa nyt
Bonusehdot

Suomi vs Saksa vedonlyönti vihjeet ja ennakko

Bonuskoodien asiantuntijatiimi paneutui sunnuntain koripallon EM 2025 pronssiotteluun ja tästä osiosta löydät meidän Suomi vs Kreikka vedonlyönti vihjeet. Lue meidän ennakko ja tee tuttuun tapaan omat johtopäätökset, kannattaako vedoissa hypätä meidän kelkkaamme vai pidätkö meidän näkemystämme täysin tuulesta temmattuna.

Susijengi joutui tiukkaan paikkaan välierässä erinomaisesti pelannutta Saksaa vastaan ja karkasi alussa jopa pienoiseen johtoon. Lopulta Saksan leveä materiaali ja osaaminen nousi omaan arvoonsa, eikä Suomi lopulta pystynyt haastamaan finaaliin edennyttä vastustajaansa.

Susijengi esiintyi ottelussa kuitenkin edukseen ja voi lähteä pää pystyssä tavoittelemaan maamme ensimmäisiä koripallon EM mitaleja. Vahvat esitykset ja taattu motivaatio antaa meille uskoa, vaikka Suomi vs Kreikka kertoimet ovat Susijengin voittoa vastaan.

Suomi hävisi Saksalle lopulta selvin lukemin, mutta sisukkaan esityksen seurauksena. Samaa ei voi sanoa Kreikasta, joka oli alakynnessä koko oman välieräottelunsa ja hävisi lopulta lähes 30 pisteellä.

suomi kreikka pronssiottelun vedonlyönnissä kohtaavat Giannis Antetekounmpo ja Lauri Markkanen

Ennakkosuosikkina otteluun lähtee Kreikka, joka on historiallisia tilastoja katsoen pärjännyt Susijengiä paremmin. Meidän mielestämme tämä ei kuitenkaan oikeuta pieneen 1.40 kertoimeen, emmekä me löisi Kreikan puolesta vetoa.

Sen sijaan uskallamme betsata Susijengin voittoa kertoimella 2.80 monestakin syystä. Suomen joukkue on osoittanut kasvaneensa turnauksen aikana ja osoittanut taitonsa voittamalla otteluita vielä tätäkin suurempana altavastaajana.

Susijengillä ei ole paineita otteluun. Suomi on jo tehnyt historiaa pääsemällä mitalipeleihin ja joukkue pystyy varmasti pelaamaan vapautuneesti mitaleista. Yksilötasolla joukkuetta johtaa kokenut miljoonamies Lauri Markkanen, joka on ollut kovassa pyörityksessä viimeiset vuodet. Häntä ei yksi EM-pronssiottelu hetkauta.

Oman mausteensa soppaan tuo nuori Miikka Muurinen, joka on niin ikään kasvanut turnauksen aikana yhä suurempiin saappaisiin upottamalla tärkeitä kolmosia ja uskomattoman hienoja donkkeja. Tämä mies varmasti nauttii pronssipelin haasteesta ja tunnelmasta.

Yleisö tulee olemaan täysillä Susijengin mukana. Bonuskoodien tietoon on kantautunut että Riikassa on tuhansia suomalaisfaneja, jotka pitävät ääntä Susijengin puolesta. Tämä toimii ikään kuin kuudentena kenttäpelaajana.

Bonuskoodit.com tiimi

Kumpi voittaa koripallon EM pronssia?

Suomi vs Kreikka vedonlyönti kertoimet ennustavat että mitalit asetetaan kreikkalaisten kaulaan. Bonuskoodien asiantuntijatiimi ui tässä vastavirtaan ja me uskomme Susijengin voittoon.

Siksi Bonuskoodit asiantuntija tiimi pelaa seuraavat kertoimet otteluun:

  1. Suomi voittaa ottelun (Epicbet)
  2. Suomi yli 81.5 pistettä (Wildz)

Paras kerroin Suomen voitolle 2.80 löytyy Epicbetin vedonlyönnistä. Lisävetona Susijengin yli 81.5 pistettä Wildzilta kertoimella 1.76.

Suomen piste-veto voi osua, vaikka ottelu päättyisikin meidän kannaltamme pettymykseen. Siksi se toimii osittain hajautuksena pienentäen riskiä.

Laitoimme siis omatkin rahat otteluun kiinni. Katsotaan miten Suomi Kreikka vedonlyönti etenee ja miten ottelussa käy.

Koripallon EM-kisat Suomi-Saksa: usein kysyttyä

Kenet Suomi kohtaa EM koripallon EM-kisojen pronssiottelussa?

Suomen Susijengi pelaa välierässä Kreikkaa vastaan. Kreikka on ottelussa suosikki jos vedonlyönti kertoimia on uskominen. Suomi Kreikka ottelu pelataan kello: 17:00 sunnuntaina 14.9.2025

Missä pelataan Koripallon EM pronssi- ja loppuottelu 2025?

Koripallon EM finaali 2025 ja pronssiottelu pelataan Latvian Riiassa Xiaomi Areenalla, jossa Suomi on edennyt hienosti pronssiotteluun.

Onko Suomella mahdollisuuksia Kreikkaa vastaan?

Kyllä. Suomi on ollut turnauksen aikana altavastaaja jo aiemmin, eikä Kreikka ole sille ylivertainen vastustaja. Pääsy neljän parhaan joukkoon osoittaa, että Susijengillä on mahdollisuudet haastaa kuka tahansa. Lisäksi Suomi varmasti haluaa päättyy turnauksen pronssimitaliin.

Mitkä ovat parhaat Suomi vs Kreikka vedonlyönti kertoimet?

Parhaat Suomi vs Kreikka vedonlyönti kertoimet löydät tämän artikkelin taulukosta. Seuraamme kertoimien vaihtelua ja päivitämme niitä täältä löytyvään artikkeliin useasti päivässä. Käy katsomassa ajankohtaiset kertoimet sekä korotetut Suomi vs Kreikka kertoimet.

Anna arvosana tästä sivusta klikkaamalla tähdistä.

Keskiarvo 5.0 / 5. Arvosanat yhteensä: 1